Näyttää siltä, että käytät Internet Explorer -selainta. Selain ei valitettavasti ole tuettu. Suosittelemme käyttämään modernia selainta kuten Chrome, Firefox, Safari tai Edge.

Nitor kasvattanut liikevaihtoaan 16 vuotta peräkkäin – viime vuoden kasvu Ruotsissa 77 %

Julkaistu aiheella Uutiset

Kirjoittaja

Artikkeli

12. kesäkuuta 2023 · 2 min lukuaika

Digitaalinen insinööritoimisto Nitor jatkaa vakaasti kasvuaan kansainvälisellä ICT-alalla vallitsevien epävarmojen aikojen keskellä. Yhtiö kasvatti liikevaihtoaan jo 16. peräkkäisenä vuonna ja saavutti vuonna 2022 noin 36,9 miljoonaa euroa. Kansainvälinen liiketoiminta kasvoi  vuonna 2022 tuoden jo 6,3 % liikevaihdosta (4,3 % vuonna 2021). Viime vuosina Nitor on keskittynyt kestävään kansainväliseen kasvuun erityisesti Ruotsissa.

Nitorin viides toimintavuosi Ruotsissa osoittautui menestykseksi: liikevaihto kasvoi 77 prosenttia yltäen 1,8 miljoonaan euroon.

"Tiimimme Ruotsissa on kasvanut yli 20 ammattilaiseen, ja tämän vuoden alussa muutimme ikiomaan toimistoomme Tukholman Östermalmilla. Uskomme, että jos pystymme tarjoamaan työntekijöillemme kestävän työelämän, he tuottavat myös digitaalisesti ja taloudellisesti kestävää tulosta sekä asiakkaille että yritykselle", sanoo Sebastian Uramek, Nitorin Ruotsin liiketoimintajohtaja.

Uusia asiakkaita eri alueilla

Nitor on laajentanut asiakaskuntaansa sekä Suomessa että Ruotsissa lukuisilla suurilla yrityksillä ja julkisilla organisaatioilla viime vuoden aikana. Yrityksen nykyisiä asiakkaita ovat muun muassa S-ryhmä, Posti, Finnair, Elisa, Supercell, K-ryhmä ja SL. Pohjoismaisten tietoliikenne-, rahoitus-, ja vähittäiskauppa-alan yritysten ja SL:n lisäksi Nitor palvelee paikallisia asiakkaitaan Ruotsissa teollisuuden, terveydenhuollon, median, logistiikan ja julkisen sektorin aloilla.

"Investoimme liiketoimintamme kestävään kasvuun. Asiakaskuntamme kattaa useita eri toimialoja ja on viime vuosina monipuolistunut entisestään. Laaja kirjo antaa meille sopeutumiskykyä epävarmoina aikoina. Päivittäinen työmme perustuu asiakkaidemme liiketoiminnalle keskeisten digitaalisten palveluiden kehittämiselle. Investoimalla henkilöstöömme ja yritykseemme varmistamme, että voimme olla ykkösvalinta pitkäaikaisia kumppanuuksia etsiville asiakkaille ja asiantuntijoille", sanoo Nitorin toimitusjohtaja Olli Auvinen.

Nitorin liiketoiminta-alueiden myönteinen kehitys jatkui erityisesti muotoilu- ja strategiapalveluiden kohdalla. Muotoilun osalta vuoden kohokohta oli Finnairin Inflight Entertainment & Connectivity -projekti, joka palkittiin Red Dot Design Awardilla.

Kestävän kehityksen siemeniä kylvämässä

Nitorin missiona on tehdä digitaalisesta kehityksestä kestävää.

Vuosi 2022 on ollut muutoksen siementen kylvämistä oppimisen ja tavoitteiden asettamisen kautta, mutta sen lisäksi Nitor otti myös konkreettisia askeleita kohti kestävämpää liiketoimintaa. Näitä ovat muun muassa yrityksen hiilijalanjäljen laskeminen, WWF Suomen Green Office -ympäristöjohtamisjärjestelmään liittyminen, Science Based Targets -aloitteeseen (SBTi) liittymisen edellyttämät pohjatyöt sekä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman julkaiseminen vuosille 2023-2025.

Yli 50 uutta nitorilaista

Vuosi 2022 toi mukanaan yli 50 uutta nitorilaista. Rekrytointitahti ei hidastunut koronapandemian sosiaalisen etäisyyden aikana, mutta mahdollisuudet erilaisten henkilöstöaktiviteettien järjestämiseen olivat rajoitetut. Vuosi 2022 merkitsi todellista renessanssia yrityskulttuuria edistäville toiminnoille ja tapahtumille, joista Nitor on tunnettu.

"Teemme paljon työtä työnantajabrändimme kehittämiseksi, kokeneiden ammattilaisten palkkaamiseksi ja parhaan mahdollisen työpaikan tarjoamiseksi työntekijöillemme. Sen sijaan, että palkkaisimme tekijöitä vain tiettyyn asiakasprojektiin, etsimme meille pitkällä tähtäimellä osaajia osaksi yhteisöämme. Vuonna 2023 olemme palkanneet jo 30 uutta nitorilaista ja yhteensä työllistämme yli 300 henkeä”, kertoo Auvinen.

"ICT-ala on sopeutumassa uuteen tilanteeseen, jossa tekoälytyökalujen nopea kehitys muovaa asiantuntijatyötä. Nitorilaiset ovat olleet innokkaita kokeilemaan tekoälyn mahdollisuuksia. Tietoturva- ja yksityisyydensuoja-asioiden huomioiminen on kuitenkin itsestäänselvyys, sillä toimimme usein liiketoimintakriittisten tietojen kanssa", hän jatkaa.

Kirjoittaja